Ajankohtaista

HELIO Suomen markkinoille

31.01.2013

DECOlight Oy aloitti 1.10.2012 yhteistyön tsekkiläisen HELIO-tuotemerkin kanssa. HELIO:n tuotevalkoima sisältää nykyaikaisia, joustavia ja muotoilultaan selkeitä alumiinirunkoisia valaistusratkaisuja ammattikäyttöön.

Lisää luovuutta ja tuottavuutta

“Hyvä valaistus lisää luovuutta ja tuottavuutta. Se saa ihmiset myös voimaan hyvin. Nämä periaatteet ovat ohjanneet HELIO:n tuotekehitystä jo yli 20 vuotta. Moderni valikoima soveltuu teknisten ominaisuuksiensa johdosta erityisesti julkisiin tiloihin. Joustava valmistus mahdollistaa myös asiakaan tarpeiden mukaan räätälöidyt väri- ja valaistusratkaisut. HELIO on saanut erinomaisen vastaanoton asiakkaidemme keskuudessa ja olemmekin jo päässeet toteuttamaan ensimmäisiä projekteja HELIO:n tuotteilla.", kertoo DECOlight Oy:n toimitusjohtaja Janne Paulamäki.

Toimistotilojen käyttötapa muutoksessa

Avotoimistot suunnitellaan lähtökohtaisesti siten, että kalusteiden järjestys on helposti muutettavissa. Muunneltavuus on huomioitava myös valaistuksen suunnittelussa. Kun kalusteiden järjestystä muutetaan, valaisimia ei tarvitse siirtää.

Kattoon upotettavat, hyvin häikäisysuojatut valaisimet, mahdollistavat tilan riittävän ja normien mukaisen yleisvalaistuksen. Oikein mitoitettuina ne antavat myös valoa työpisteisiin. Työpisteisiin on lisäksi hyvä asentaa erillinen työpistevalaisin, jonka valaistusta voidaan säätää yksilöllisesti.

Kuvagalleria

CORIDOR - INTERIORLINE

Uuden tekniikan myötä toimistotilojen käyttö muuttuu. INTERIORLINE-valaisimet mahdollistavat uusien ja modernien toimitilojen joustavan suunnittelun. Oikealla ja riittävällä valon määrällä lisätään luovuutta ja tuottavuutta. Led-teknikka antaa mahdollisuuksia luoviin valaistusratkaisuihin ilman, että energiakustannukset kasvavat.

CORIDOR-sarjan valaisimia on saatavilla loisteputki- sekä LED-valonlähteillä. Valaisimen mitoitus ja väritys toteutetaan asiakkaiden toivomusten mukaisesti joustavan valmistustekniikan ansiosta.

Corridor H & Corridor U

Corridor D & Corridor V

Katso tarkemmat tekniset tiedot CORIDOR INTERIORLINE-sarjan valaisimista tästä.

CORIDOR - DESIGNLINE

Loisteputkivalaisimia toimistoon ja julkisiin tiloihin.

Ramilux & Trigonum

Interus & Inox

Status & Bariera

CORRIDOR -PROTECTORLINE

Corridor U-54 & Coridor V-54

Lue lisää HELIO:n tuotteista valmistajan kotisivuilta.

Voit myös tilata tuotekuvaston klikkaamalla tästä linkistä.

Arkisto